Referaatti on lyhennelmä jostakin aikaisemmasta suullisesta tai kirjallisesta esityksestä. Referointi on kuullun tai luetun tekstin kerrontaa omin sanoin, siten että olennaiset asiat tulevat esitetyiksi täsmällisesti ja oikean sisältöisinä. Hyvä referaatti on tiivis, täsmällinen ilmaisultaan, kattava sisällöltään sekä selkeästi ja loogisesti esitetty.
Referaatissa alkuperäisen esityksen sanoja lainataan, mutta lauseita lyhennetään ja yhdistetään niin, että tekstiyhteys muuttuu alkuperäisen ajatuksen muuttumatta. Referaatti ei kuitenkaan ole alkuperäisesityksen kopioimista. Referaatin ei tarvitse noudattaa ulkoasultaan ja jäsentelyltään (esim. otsikointi, kappalejako) alkuperäistä lähdettä. Referaatista on kuitenkin tultava ilmi alkuperäislähde ja se on pystyttävä ymmärtämään ilman sitä.
Miksi opinnoissa edellytetään referaatin tekemistä? Referointi on osa arkeamme opiskelussa (mm. muistiinpanot, raportit, kirjallisuuden referointi tenttejä korvaavana suorituksena, tenttivastaus) ja työssä (mm. työraportit, uutiset, koulutuskertomukset) On siis järkevää osata referoida ja toisaalta myös ymmärtää, miten referointi tapahtuu. Referointi kehittää kriittistä luku-, kuuntelu- ja kirjoitustaitoa, loogista ajattelua ja oman ajattelun esiintuomista. Se vaatii ymmärtämään esityksen keskeisen sisällön ja suhteuttamaan sen omaan aikaisempaan osaamiseen.
Essee on pohdiskeleva kirjoitelma. Jos tehtävänäsi on laatia tieteellinen essee, lukaise tämä.
Kaikki tutkimus perustuu olemassa olevan tiedon, käytännössä aikaisemman tutkimuksen, hyödyntämiseen. Siksi tutkielmissa tyypillisesti lainataan muita tutkimuksia (kuten myös tässä ohjeessa :-)
Tutkimuksista ja kirjallisuudesta saatu tieto yhdistetään omaan tekstiin joko suorina tai epäsuorina lainauksina. Tavallisin epäsuoran lainaamisen tapa on referointi, kirjoittajan omin sanoin kirjoittama tiivis esitys käytetyn lähteen ydininformaatiosta. Lähteen tietoa voidaan selostaa myös ilman tiivistämisen tavoitetta, jolloin kyseessä on parafraasi. Näiden lisäksi käytetään myös suoria lainauksia eli sitaatteja.
On vaikea antaa mitään yleistä ohjetta siitä, missä määrin tulee lainata. Paljon riippuu tutkielman luonteesta, ja käytäntö vaihtelee myös eri tieteenaloilla. Luonnontieteissä ja tekniikassa suorat lainaukset ovat tavallisesti vähäisiä. Sen sijaan muuta tutkimusta selostetaan lyhyesti tai ainoastaan viitataan tutkimukseen. Humanistisissa ja yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa, joissa lähteiden esittely ja kirjallisuuden referointi on tärkeä osa tutkimuksen rakentelua, lainaaminen on tavallista ja runsasta.
Tutkimuksen itsenäisyys edellyttää, että työtä ei rakenneta yksinomaan muun tutkimuksen lainaamiselle vaan sen kehittely etenee omien ajatusten ja ideoiden varassa ja lähteitä lainataan näiden tueksi.
Suoria lainauksia tulee käyttää säästeliäästi, ja niiden tulisi olla mahdollisimman lyhyitä jo siksi, että lyhyen lainauksen saa sulatettua omaan tekstiin pitempää helpommin. Usein virkkeen tai lauseen sijasta voi ainoastaan paria sanaa siteeraamalla välittää lähteessä ilmaistun asian tarkkuuden, merkityksen ja sävyn. Suora lainaaminen onkin paikallaan silloin, kun lähteessä asia on esitetty niin täsmällisesti ja vakuuttavasti, että referoinnissa se menettäisi tarkkuutensa tai jopa vääristyisi.
Tekstin suorassa lainaamisessa noudatetaan yleisesti seuraavia periaatteita:
Pitemmät lainaukset on hyvä sisentää, jolloin lukija voi hypätä niiden yli, jos häntä kiinnostaa vain yleisnäkemys, tai jos lukijaa kiinnostaa vain lainattu teksti eikä kommentit, hänen on helppo havaita lainattu kohta. Sisennettyä tekstiä ei merkitä lainausmerkein Lainattuun tekstiin ei lisätä omia kommentteja. Jos on tarve selventää jotakin kohtaa, selvennykset merkitään hakasulkeisiin [tämä on tärkeää]. Jos haluaa korostaa jotakin kohtaa lainaamassaan tekstissä, on lähdeviitteessä ilmoitettava, että alleviivaus tai kursivointi on kirjoittajan. Jos lainauksessa esiintyy asia- tai kirjoitusvirhe, sitä ei korjata, vaan lukijalle osoitetaan virhe kirjoittamalla välittömästi virheellisen kohdan jälkeen merkintä [sic].
Tavallisin lainaamisen tapa on se, että lähteestä kirjoitetaan selostuksia. Tällaista kirjoittajan omin sanoin selostettua yhteenvetoa kutsutaan joko referaatiksi tai parafraasiksi. Näiden välinen ero ei ole jyrkkä. Referaatin tehtävänä on esittää tiivis selostus alkutekstin olennaisesta informaatiosta. Parafraasilla tarkoitetaan laajemman asiakokonaisuuden selostusta ilman erityistä tiivistämisen tavoitetta. Taitava parafraasin käyttö ja referointi on tutkielman kaltaisen vaativan kirjoittamisen keskeistä tekniikkaa ja edellyttää harjaantuneisuutta.
Epäsuora lainaaminen on pidettävä erillään suorasta lainauksesta eli sitaatista. Referaatti tai parafraasi ei saa olla lainaus, josta vain puuttuvat lainausmerkit. Jos kirjoittaja esittää parafraasina pitempiä, sanasanaisia osia alkuperäistekstistä, hän syyllistyy plagiaattiin eli toisen kirjoittaman tekstin kopiointiin.
Vaikka referaatissa ja parafraasissa esitetään asia toisin sanoin - siis omin sanoin - tämä ei tarkoita sitä, etteikö voisi käyttää alkuperäistekstin terminologiaa ja käsitteitä. Niiden sisällä voi käyttää lainauksia lyhyemmistä tekstipätkistä (yleensä jokin osuva ilmaus) eli eräänlaista sekatekniikkaa.
Referoitaessa lähdetietoa on oltava tarkka siitä, että alkuperäinen informaatio, sen ehdollisuus ja varmuusaste välittyvät oikein. Lainaajan käsissä epävarmoista tuloksista ei saa tulla varmoja eikä varmoista epävarmoja.
Jos tehtävänäsi on laatia opinnäytetyö tai laatia laajempi tutkielma tms. katso seuraavat linkit:
JAMKin opinnäytetyön raportointiohje eli muotoseikoista jne. löytyy infoa JAMKin kirjaston sivuilta.
Lähdeluettelo on tekijänmukainen aakkosluettelo. Mainitse kirjoittajan sukunimi, etunimen tai nimien kirjaimet, vuosiluku, teoksen nimi, painopaikka ja kustantaja. Www-lähteet merkitään kuten muukin lähdemateriaali (julkaisuvuosi tai sivun päivityksen päivämäärä tai, jos näitä ei ole, niin silloin merkitään oma sivuilla käynnin päivämäärä).
Hirsjärvi, S, Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. Helsinki:
Kirjayhtymä
Korpela, J. 15.9.2001. Aineistoa suomen kielestä. http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/indeksi.html
Tella, S.1994. Luettavuuden ja luotettavuuden lähteillä: Opas
lähteiden merkitsemiseen. Studia Paedagogika 5. Helsingin yliopiston
opettajankoulutuslaitos.
- merkitse lähdeluetteloon kokoomateoksesta sivut
esim. Pöllänen, S. & Kröger, T. 2000. Käsityön erilaiset merkitykset
opetuksen perustana. Teoksessa: Enkenberg, J., Väisänen, P. & Savolainen,
E. (toim.) Opettajatiedon kipinöitä. Kirjoituksia pedagogiikasta, 233-253.
Sivu päivitetty viimeksi 1.12.2004